sunnuntai 31. maaliskuuta 2024

Golfkausi 2024 avattu

Tästä se lähtee

Vihti Golf on yleensä yksi ensimmäisiä, joka avaa kentän keväisin. Nytkin taisi jo 29.3. olla auki, minä ehdin kentälle 30.3. aurinkoisena lauantaina. 

Kentän kunto on toki keväällä mitä on, mutta kun on kova into päästä kokeilemaan, mität talven hallitreenaus on saanut aikaan, kentän kunto on lähes se ja sama. Sanon "lähes", koska tällä kertaa sain kokea, mtä märkä on.

Pakko todeta, että muutama väylä oli niin vetinen, että lyöntikelpoista paikka oli lähes mahdoton löytää. Tietenkin märkä kenttä vaikuttaa lyöntiin aika paljon, tällä kertaa varsinkin lähestymislyöntien kanssa oli ongelmaa, pallo ei vaan lähde. 

Talviharjoittelu kannatti

Oli hienoa huomata, että talviharjoittelu oli tuottanut tulosta. Ongelmaa on ollut erityisesti avauslyönnin kanssa, puuykkönen on ollut perinteiseen tyyliin slaissi -voittoinen. Talvella keskityin paljon ongelman löytämiseen ja sen korjaamiseen ja nyt tuntui todella hyvältä. Avaus parani reikä reiältä ja sain jopa haasteellisilla kapeillla väylillä avauksen toimimaan ja pallon lentämään suoraan. Pituuttakin oli riittävästi.

Slaissi kummittelee

Voisin sanoa, että jopa onneksi viimeinen avaus meni taas slaissiksi, koska sain palautettua mieleen, mikä se korjattu perusongelma on. Viimeisessa avauksessa olin jo vähän väsynyt ja taas se tarvittava vartalon kääntö jäi, niinpä lapa jäi auki ja tuloksena iloinen slaissi.

Tulos

Tulos ei kaikkiaan päätä huomaa, 107 lyöntiä mutta otetaanpa pieni analyysi.
Kyseessä ensimmäinen kierros, varsinkin alussa meni muutama väylä vähän tuntuman hakemiseen, tuli muutama iloinen duffi. No oma moka.

Märästä händäriä

Väylät märkiä, tästä voi kyllä saada muutaman lyönnin "anteeksi". 
Lähestymiset näissä olosuhteissa on vaikeita pallo ei vaan lähde märästä. 
Greenit monessa kohtaa aika ryppyiset, pallon suuntaa vaikea hallita.

Sanoisin, että ainakin 10 lyöntiä olosuhteiden syytä. Tämän hetkisellä osaamisellani olisi pitänyt mennä alle 100 lyöntiä. Näin ollen hyvinkin lupaava alku. Kohti tavoitetta mennään. 

Tämän kauden tavoite

Ja mikä se tavoite on? Tasoitus laskee aika nopeasti alle 20. Nyt se on tasan 20,0. Kävi viime kesänä jo alle sen mutta annoin nousta, koska loppukesän pelaaminen meni oikeen huonosti johtuen kipeästä sormesta. Se vaivasi koko kesän mutta heinäkuusta lähtien se haittasi pelaamista kunnolla.
Vasemman käden nimettömässä oli jännetuppitulehdus, joka leikattiin marraskuussa ja on nyt ilmeisesti kunnossa. Oli kyllä tuskaista pelata viime kesänä.

Suunnitelmia kaudelle 2024

Minulla on mahdollisuus ostaa Kultakortti, jolla pääsee pelaamaan oman osakkuuskentän lisäksi 26 kentällä eli 24 lisäkenttää. Niillä saa pelata 7 kertaa jokaisella, joten pelattavaa riittää . Ihan mahtavaa. 
Eniten käyttöön tulee yleensä

Kultakortikentät

  • Keimola
  • Tuusula
  • Porvoo
  • Nurmijärvi
  • Hyvinkää
  • Lahti
  • Hirvihaara
  • Gumböle

Tavoitteena on tehdä läntinen kierros, eli 

  • Salo
  • Kankainen
  • Ruukki
  • Meri-Teijo
Onhan niitä jo siinä. Omat kentät ovat Luukki ja Lakisto, joita varmaankin tulee kierrettyä eniten.
Lisäksi yritän ottaa osaa Senior Golfin alue touriin, jossa pelataan Ringside, Nevas ja Ruukki Golf. 
Riittääkö tähän kaikkeen aika, on toinen juttu.

Kesää kohti intoa täynnä

Näin sitä mennään intoa täynnä kesää kohti. Uskon, että loppukesästä tasoitus on luokkaa 16-18, sen verran hyvässä vedossa olen nyt. 
Jos kaikki mee hyvin eli terveys pysyy kunnossa, 16 ei ole mahdoton. 

Palaan pitkin kesää raportteihin, se on myös tavoite.


Ei kommentteja: