Oikeastaan otsikko pitäisi olla "Tulevaisuutta kohden ilman pelkoa". Joko olen saanut sellaisen kasvastuksen tai sitten luonteenominaisuuteni on sellainen, että pohjimmiltani en usko tulevaisuuteen, tai ainakin niin, että positiivinen mielialani murtuu herkästi.
Isoisäni oli varsinainen tulevaisuuspessimisti ja urputti aina, että hukutaan paskaan tai että atomipommi tappaa meidät kaikki tai vähintään ryssä oli tulossa koko ajan. Lisäksi hän uskoi nähneensä ufon. Ja mitähän vielä? Niin, minusta olisi pitänyt tulla metsänhoitaja (mitähän sellainen tekee edes) tai vähintään rakennusinsinööri. Hän osasi aika selkeällä tavalla tyrmätä asiat, joista yritin hänelle puhua, jos joku asia minua kiinnosti. Tästä kaikesta opin, miten helppoa on lannistaa ihminen, luovuus ja yrittämisen ilo. Mitä hän itse oli? No niin, tokihan hän oli rakennusinsinööri ja vieläpä Teknillisen Korkeakoulun professori. Mistä sitten tuli tämä suuri pahuus hänessä? Sillä pahuudeksi koin sen. Se paljastui esim niin, että hän sanoi minulle suoraan kerran, että hän ei voi hyväksyä minua koskaan täysin, koska muistutan niin paljon isääni ja siitä tulee mieleen, mitä kaikkea pahaa isäni teki hänen tyttärelleen eli siis äidilleni. Ja paskat! Kukahan mahtoi olla se paha?
Oman pikku elämäni kautta olen oppinut, että syytä on kaikissa, kun on konflikteja. Äitini vanhemmat olivat omalta osaltaan taas niin itsekeskeisiä, että siinä tuskin annettiin tilaa heidän ainoan lapsensa aviopuolisolle. Ehkäpä sitä konfliktia syntyi ihan tarpeeksi omassa perheessä, siihen ei tarvittu ketään aviosiippaa, mitä nyt syntipukiksi.
Katkeraa puhetta? No kyllä. Ja miksi ei olisi? Saa ihminen miettiä omia taustojaan ja kokemuksiaan. Kuinka joku saattoi kohdistaa vihansa viattomaan lapseen? Oman typeryytensä, surkeutensa? Sitä en jaksa miettiä, tehty mikä tehty. Jotain taustaa siellä varmasti oli hänen kurjat vanhempansa tai esivanhemmat. Mitä lie sotien runtelemia raukkoja tai muuten itseensä pettyneitä ja turhautuneita.
Suku on pahin.
111222
10 kuukautta sitten