Tulevaisuutta kohden

Oikeastaan otsikko pitäisi olla "Tulevaisuutta kohden ilman pelkoa". Joko olen saanut sellaisen kasvastuksen tai sitten luonteenominaisuuteni on sellainen, että pohjimmiltani en usko tulevaisuuteen, tai ainakin niin, että positiivinen mielialani murtuu herkästi.

Isoisäni oli varsinainen tulevaisuuspessimisti ja urputti aina, että hukutaan paskaan tai että atomipommi tappaa meidät kaikki tai vähintään ryssä oli tulossa koko ajan. Lisäksi hän uskoi nähneensä ufon. Ja mitähän vielä? Niin, minusta olisi pitänyt tulla metsänhoitaja (mitähän sellainen tekee edes) tai vähintään rakennusinsinööri. Hän osasi aika selkeällä tavalla tyrmätä asiat, joista yritin hänelle puhua, jos joku asia minua kiinnosti. Tästä kaikesta opin, miten helppoa on lannistaa ihminen, luovuus ja yrittämisen ilo. Mitä hän itse oli? No niin, tokihan hän oli rakennusinsinööri ja vieläpä Teknillisen Korkeakoulun professori. Mistä sitten tuli tämä suuri pahuus hänessä? Sillä pahuudeksi koin sen. Se paljastui esim niin, että hän sanoi minulle suoraan kerran, että hän ei voi hyväksyä minua koskaan täysin, koska muistutan niin paljon isääni ja siitä tulee mieleen, mitä kaikkea pahaa isäni teki hänen tyttärelleen eli siis äidilleni. Ja paskat! Kukahan mahtoi olla se paha?

Oman pikku elämäni kautta olen oppinut, että syytä on kaikissa, kun on konflikteja. Äitini vanhemmat olivat omalta osaltaan taas niin itsekeskeisiä, että siinä tuskin annettiin tilaa heidän ainoan lapsensa aviopuolisolle. Ehkäpä sitä konfliktia syntyi ihan tarpeeksi omassa perheessä, siihen ei tarvittu ketään aviosiippaa, mitä nyt syntipukiksi.

Katkeraa puhetta? No kyllä. Ja miksi ei olisi? Saa ihminen miettiä omia taustojaan ja kokemuksiaan. Kuinka joku saattoi kohdistaa vihansa viattomaan lapseen? Oman typeryytensä, surkeutensa? Sitä en jaksa miettiä, tehty mikä tehty. Jotain taustaa siellä varmasti oli hänen kurjat vanhempansa tai esivanhemmat. Mitä lie sotien runtelemia raukkoja tai muuten itseensä pettyneitä ja turhautuneita.

Suku on pahin.

Tilastot ja kulttuurit ja näin

Nyt luetaa tilastoja ja niiden perusteella vertaillaan eri maita ja niiden tapahtumia ja todistellaan niiden perusteella asioita. Pitäisi olla kyllä hyvin varovainen tässä asiassa. Kulttuureissa on hyvin vahvoja eroja ja sen seurauksena myös tilastoidaan asiat eri lailla. Tämä koskee aikakin terveyttä, rikollisuutta ja onnettomuuksia. Jossain on esim itsemurha tabu, sitä ei haluta tilastoida. Junan alle heittäytyminen, tornitalosta hyppääminen, autolla rotkoon ajaminen ovat helposti tilastoissa onnettomuuksia. Alkoholin seurauksena maksan poksahtaminen on ruokamyrkytys, pyssyllä itsensä ampuminen vahinko jne. Raiskauksia ei monessa tilanteessa edes kirjata mihinkään, asia selvitetään olan kohautuksella, koska "se on vaan sellasta".
Erilaisuus on vahvempaa,  kuin tulee ajateltua. Suhtautuminen tuliaseisiin, teräaseisiin, huumeisiin, katuväkivaltaan, poliisin oikeuksiin jne ovat hyvin erilaisia eri puolella maapalloa. Kaikkialla ei ole nettiä käytössä, ei edes sähköä. Euroopassa on lukutaidottomia poliiseja, luulisi senkin vaikuttavan jollain lailla asenteisiin ja käytökseen.
Tärkeää ottaa huomioon, kun mietitään syy- ja seuraussuhteita nykymaailmassa.

Yritetään olle hyväntahtoisia toisiamme kohtaan.

Narinat sikseen

Tässä on syyskausi mennyt ihmetellessä maailman menoa ja monessa mielessähän se näyttää olevan hurjaa. Nyt sain tarpeekseni lässyttämisestä ja ininästä. Juttelin ystäväni kanssa, jolla on monessa mielessä laaja näkemys ja terve suhtautuminen asioihin. Hän osasi vakuuttavasti selittää, miten maapallon lämpötila on vaihdellut ennenkin ja mitä kaikkea se on saanut aikaan ja miltä tämän hetkinen meno näyttää. Eipä siinä, etteikö asioita tapahtuisi juuri  nyt ja jatkossakin, mutta ei tässä olla minkään maailmanlopun äärellä. Eliöstöt on muutoksessa ja ovat ennenkin olleet. Muutoksen nopeus on tietty kova, mutta silti asiat saa tällä hetkellä julkisuudessa liian isot mittasuhteet. Tärkeää tämä kaikki on ja puhumallahan asioihin vaikutetaan siten, että päättäjät tajuavat, missä mennään ja mitä pitää ottaa huomioon ja oppivat siitä ehkä, miten tehdä viisaita päätöksiä, jos se nyt on mitenkään mahdollista.

Suomen talous on jatkuva itkun aihe. Sama juttu, puhutaan jotta jotain saadaan aikaan. Nyt on saatu. Isot yritykset paukuttaa porukkaa pihalle, korjaa rakenteitaan, suuntaa tekemisensä kannattavuutta kohden. Tiedossa on ennätyksen suuret osingot, mikä kertoo, että tulokset on kunnossa. Nyt mennään eteenpäin ja talous ilmeisesti lähtee nousuun. Ihmisiä palkataan tällä hetkellä paljon, yrityksillä on monella alueella työvoimapula. Se ei tarkoita, että tarvittasiin lisää paperinpyörittäjiä vaan sitä, että osaavista ihimisistä on pula. Tämä erityisesti IT-alalla.

Nyt yritän lopettaa kuuntelemasta narinaa ja ahdistusta lisäävää lopun alun uutisointia. Se vaan masentaa ja lannistaa minun suomalaisen lutherilaisen kulttuurin pilaamaa mieltäni.

Liikaa

Ihan kuin maailma olisi laukannut ohi niin kovaa vauhtia, ettei pysy mukana. Pariisin tragedia. Ei voi käsittää.

Eikö se olekin jotenkin niin, että kun tapahtuu isoja asioita, ihmisen voi olla vaikea ymmärtää ja pysyä mukana? Ei pysty sisäistämään, eläytymään. En kykene täysin tajuamaan koko asiaa, mitä on tapahtunut, miten meidän arkista normaalielämäämme on horjutettu väkivallan keinoin? 

Jaksamista kaikille.

Podcasteja ja muuta soopaa

Kuuntelen mielelläni puhelähetyksiä radiosta tai streameja, podcasteja jne. Joskus niissä on fiksuja asiota. Jari Sarasvuon maanantainen jutustelu "Äänessä" on alkanut uudestaan ja hänpä puhuu vahvaa asiaa. Totuushan ei aina ole välttämättä iloista kuultavaa ja viime jaksossa 2.11. hän jutteli mm. maapallon lämpenemisestä. Rankka aihe ja juuri nyt kovasti esillä, kun marraskuun alku on ollut  niin hämmästyttävän lämmin. Olen varmaan eräänlainen pelkuri, mutta minusta on ikävä kuunnella jatkuvasti tästä aiheesta puhuttavan. Se on tärkeä aihe, totta kai, mutta mitä  minä voin tehdä asialle? Äänestää viisaammin? Kierrättää? Lopettaa kuluttamasta? Hengittämästä? Olen jo noin 30 vuotta sitten lopettanut lihansyönnin, se on yksi ekoteko. Mitä muuta? Huutamaan Eduskuntatalon rappusille kurkku suorana? Muuttaa maalle lakata lämmittämästä? Mulla ei ole tähän asiaan major plania. Sorry. Menen näin, kuin tähänkin saakka. En koe olevani yhteiskunnan mätämuna, vaikka en vie roskanyssykkääni biojäteastiaan. En pidä banaanikärpäsistä.

Sarasvuo oli liian rankkaa kuultavaa. Olin tunnin kävelylenkillä ja kuten tapanani on, kuuntelen aina silloin jonkun podcastin tai vastaavan. Napit korvilla synkkää jutustelua tunti korvaan ei ole kuitenkaan parasta vapaa-ajanviettoa ja rentoutumista. Toki siinä oli hyvä tavoite ja yrityksenä saada positiivinen käänne loppuun ja kertoa, miten tästä maailma nousee. Sarasvuolla on monta edellistä hyvää jaksoa, annan vielä mahdollisuuden ja kuuntelen edelleen, mutta jos maailmanlopun ennustaminen jatkuu, menee kyllä liian synkäksi ja äänestän korvillani. Ahdistusta riittää ilmankin, että sitä pitää hakea väkisin tai vapaaehtoisesti.

Tieto ja tuska

Pitäisi tutustua paremmin tiedotusalaan. Tällainen tavallinen taapertaja elää tietovirrassa, jota hallitsee ties mikä taho. En nyt osaa sanoa tarkkaan mikä milloinkin, mutta ehkä se on evoluutiotaistelun tapaista kilpajuoksua, jossa vahvin voittaa. Eli se, joka kiivaimmin haluaa saada asiansa kuuluviin, käyttää  kovimpia keinoja, tai ainakin niin, että toiset sen osaa, toiset ei. Selvähän se on, että mediassa ei vallitse demokratia, siellä jyrää monenlaiset voimat ja vaikkuttajat. En tiedä, miten muualla maailmassa, mutta meillä niellään olankohautuksella kaikenlainen lässytys. Fiksuimmat luulee, ettei heinin voi vaikuttaa, tylsemmät ei piittaa, lukee vaan iltapäivälehtien sontaa ja voivottelee, että on se, kun joku taas löi jotain ja jossain on rekka ojassa.

Parina päivänä on nyt sitten avattu keskustelua naisen palkasta. Se otsikoidaan sillä kulmalla, että on se niin väärin, että naisilla on alempi palkka. Tätähän on jeesusteltu vuosikausia. Ja jos näin on, se on väärin toki. Omakohtainen tarkkailuni on tullut toiseen tulokseen, mutta minähän olen mies, joten olen ehkä jäävi tähän huutoon ja kitinään vastaamaan. Varsinkaan tänään, kun on kansallinen Naisten palkkapäivä. Kaikissa niissä työpaikoissa, joissa olen ollut, ja niitä on jokunen, on palkkaus perustunut johonkin  muuhun, kuin sukupuoleen. Se on perustunut mm. tehtävän vaativuuteen, vastuuseen, tuottavuuteen ja talenttiin. Siis osaamisen tasoon, luovuuteen, kykyihin. Missään niistä ei ole ollut nurkissa luudaavia miehiä, jotka olisivat nostaneet palkkaa saamatta mitään aikaan. Ja jos tulokset eivät ole olleet riittävät, jotain on tehty asialle. Mies on lentänyt pihalle siinä, missä nainenkin. Miehiä on lentänyt enemmän, koska niitä on ollut enemmän vastuullisissa tehtävissä.
Olen tätä ihmeellistä narinaa kuunnellut ja katsellut vuosia ja epäillyt, että joku tiedottamisen kierous tässä on, koska kokemukseni ei tue väittämää. No niin, nythän se tuli ilmi. Kyse on tilastojen avulla synnytetystä harhasta ja meille suomalaisille niin rakkaasta julkisesta sektorista, missä tämä asia tulee esiin.
No, en mene vättämään, että tasa-arvo tässä asiassa toteutuu, mutta en hyväksy sitä median luomaa kuvaa, että järkyttävä sorto ja riisto ja suuri yhteiskunnallinen epäkohta on meneillään.
Jokainen meistä kokee epätasa-arvoa jossain asiassa ja jokainen meistä tulee väärinkohdelluksi elämänsä varrella. Mielestäni se, että yleensä suulaimmat ja kovaäänisimmät saavat eniten huomiota asioissaan, on väärin. Maan hiljaiset kärsii.
Valinnan vapaus. Jokainen saa pyrkiä korkeasti palkattuihin tehtäviin. Sinne vaan, jos pää kestää.

Tulikohan nyt selkeästi sanottua, että tiedotusvälineet on vahva ase. Ei mediasta turhaan sanota, että se on neljäs valtiomahti. Mitä ne muut olikaan ... lainsäädäntö-, toimeenpano- ja tuomiovalta (googlasin).

– Naiset ja miehet tekevät eri aloilla eri vaativuustason tehtäviä. Tästä se keskipalkkaero sitten muodostuu, selittää valtion työmarkkinalaitoksen neuvotteleva virkamies Mika Happonen.

– Naiset ovat sairaanhoitajia ja lähihoitajia, miehiä löytyy sitten kaupunginjohtajina, näin karkeasti sanottuna, sanoo Kuntatyönantajien johtava työmarkkinatutkija Anne Hotti.

Lihaa vaikka henki menisi

Lihansyönti
Olen ollut syömättä ns. punaista lihaa jostain 80-luvun loppupuolelta. Sieltä ja täältä on tullut kommenttia, että kyllä nyt lihaa pitää syödä, miten sitä ihminen ilman elää tms tyhmää? Voin kertoa, että hyvin olen elänyt. Veriarvot on olleet aina erinomaiset, verenpaine ihannearvoissa enkä syö mitään lääkkeitä säännöllisesti. Jopa vitamiinit ja muut hivenaineet on testattu.
Minua ärsyttää ihmisten näköalattomuus, kapeakatseisuus ja omahyväinen besser wisseriys. Ollaan niin tietävinään ja varsinkin toisten asioista.  No niin, hoopot! Nyt on sana sanottu myös julkisesti. En mene uhoamaan, että liha aiheuttaa syöpää. Uhoan, että lihaa ei tarvita! Sitä ei vaan tarvita. Se on niin. Sitähän voi syödä kohtuullisesti, mutta mielenkiintoista, että ravitsemustieteen professori Mikael Fogelholm sanoo haastattelussa vasta nyt totuuden:
- "Kukaan ei tarvitse lihaa, mutta sopiva määrä lihaa sopii ruokavalioon".
Sopiva määrä?
- "Makkaraa joka toinen viikko, ei punaista lihaa joka päivä".
Entä kana?
– "Siipikarja toimii hyvin neutraalisti terveyteen nähden. Siipikarjasta ei näytä olevan haittaa eikä hyötyä. Voisi sanoa, että jos siipikarja korvaa kalan, se on ehkä haitallista, mutta jos se korvaa punaisen lihan ja etenkin lihavalmisteet, niin se on hyödyllistä."

No niin. Sillä lailla. Hähää!

Ollaan äijiä

Olin ystäväni 50-vuotisjuhlissa. Hauskaa oli. Juhlassa esiteltiin hänen elämäänsä lapsuudesta lähtien ja aikaansaannoksia työuralla. Kaveri on eräänlainen elämäntaiteilija ja kokonaisuus oli mielenkiintoinen ja samalla traaginen. Kunnioitusta kaverille, että myöntää avoimesti alkoholiongelmansa. Se vaatii jotain se. Koen olevani onnekas, että minulla ei ole ko. ongelmaa. Vai onko se niin, että en vaan pysty myöntämään? No oikeasti, juon hyvin kohtuullisesti ja itse asiassa viinan käyttö on vaan vähentynyt koko ajan. Mutta tosiaan, olen onnellisessa asemassa, koska viinan kirous ei ole saanut minua otteeseensa. Ja onnekkuudesta puhun siksi, että  mielestäni useimmiten on kyse siitä, että henkilöllä on joku sellainen ominaisuus, mikä pistää juomaan paljon. Se on joko geneettistä tai sitten ympäristön vaikutusta, kuten vanhemmilta opittu käyttäytymismalli tai elämän luisuminen huonoille urille. Tämä on siis mielipiteeni, näkemykseni, intuition korvaani kuiskaama fakta, Perustelkaa, jos huvittaa, suuntaan tai toiseen.

Kaveri siis täytti 50. Häntä siinä katsellessa tuli mieleen, että on se äijä, Se on vanha. Se on semmonen yhteiskunnan ukkeli, jollaisia täällä pyörii nurkissa ja jotka on siinä vaiheessa elämää, että oikeastaan yhteiskunnassa muut jo hoitelee hommat ja luo kasvun, kehityksen ja tulevaisuuden. Jotenkin kävi jopa sääli. Kunnes sitten tajusin, että ei hitto, minähän olen monta vuotta vanhempi! No niin, uuden kriisin paikka. Jossain määrin hän oli peili minusta. Äijä. Koin jonkinlaista surua, pettymystä, lievää paniikkia jopa. Mistä? Omasta elämästäni, aikaansaannoksista, tulevaisuudesta, terveydestä, miten pärjään, mihin minusta enää on, miten jaksan?

Hengitä.

Uusi päivä. Herääminen hyvin väsyneenä. Ilta ei mennyt mitenkään myöhään mutta menin nukkumaan vasta puolelta öin. Se on hyvin tavanomaista minulle, mutta kuitenkin turhan myöhään.
Päivät tuntuvat liian lyhyiltä kaikkeen mielenkiintoiseen. Olisi mukava katsoa töllöttää tv:täkin ikuisuuksiin joskus. Useimmiten se on kylläkin sitä, että en löydä sieltä mitään kiinnostavaa, kanavasurffausta enimmäkseen. Kuitenkin siinä samalla tulee prosessoitua asioita päässään. Tarvitsen paljon aikaa, paljon yksinoloa. En tiedä, miten onnistuisi asua jonkun kanssa? Osaisinko parisuhdetta saman katon alla? En tiedä. Syntymäpäiväsankari on naimisissa edelleen. Sama vaimo yhä. Heillä ei tosin ole kovinkaan lämpimät välit, kaveri on tosissaan puhunut pitkään liiton ongelmista. Kuitenkin he vaan ovat edelleen yhdessä. Tämä on kyllä käsittääkseni hyvinkin yleistä pitkään yhdessä olleilla. Yhteiselämä on pitkälti toinen toisen sietämistä.

Lokakuu on ollut minulle todella raskas. Nyt näyttää vähän iloisemmalta, kun sain  työasioita eteenpäin hyvään suuntaan. Siis yritykseni asioita. Niiden kimppuun siis.
Hengitellään vahvasti. Eletään hetkessä, tätä päivää, tätä hetkeä, tätä sekuntia.

Levottomien jalkojen kosto

Siitä on aikaa, kun viimeksi päivitin tietoja levottomista jaloista. Tilanne on se, että pystyn tällä hetkellä elämään niiden kanssa paremmin kuin vuosiin. Oireita on, mutta onneksi ja jostain syystä vähemmän kuin aiemmin. Tässä on kyllä tapahtunut yhtä jos toista asian suhteen.

Viime talvena päätin kokeilla lääkettä. Lääkäri määräsi Pramipexole -nimistä tuotetta. Se on kaiketi käytetty enimmäkseen parkisonin tautiin. Hyvin pieninä annoksina käytetään RLS:ään eli levottomiin jalkoihin. Lääke tuntui toimivan. Sitä kun otti illalla ajoissa, yö oli rauhallinen. Mutta minuun se vaikutti niin, että juu, oireet katosivat mutta palasivat kuitenkin ja alkoivat tuntua koko ajan pahemmilta! Lääke siis poisti oireet mutta palautti ne entistä pahempina. Lopuksi oireita oli niin paljon, että en pystynyt edes istumaan illalla kavereiden kanssa baarissa paikallani, oli pakko seistä ja liikuttaa jalkoja koko ajan. Oireita oli myös käsissä välillä. Eräänä kesäkuun iltana päätin, että nyt se saa riittää! Lakkasin vaan käyttämästä. Olin sen yön venekerhon vartiovuorossa, joten valvominen oli yön ohjelmassa joka tapauksessa. Voin kertoa, että vierotusoireet oli kamalat! En pystynyt olemaan paikoillani lopuksi sekuntiakaan. Olin tulla hulluksi yhtäaikaisesta väsymyksestä ja liikkumisen pakosta. En enää muista, oliko seuraavana päivänä oireita, muistaakseni vierotus onnistui parissa-kolmessa päivässä.
Ihme ja kumma, sen jälkeen on olo ollut huomattavasti parempi. Olikohan se vierotus jotain shokkihoitoa, en tiedä.

Tällä hetkellä menen nukkumaan ilman mitään lisäaineita ja yleensä alkuyö on melko rauhallinen, vähän jotain oireilua joskus. Jos hetään yöllä, niin kuin minulla on hyvin usein tapana, otan pari pilleriä Sedonium -nimistä reseptivapaata valeriaanaa sisältävää rauhoittavaa valmistetta. Se auttaa nukahtamaan ja olen muutenkin huomannut sen hyvä vaikutuksen RLS-vaivaan.

Muuten olen elintapojeni suhteen yrittänyt vähentää alkoholin käyttöä, vaikka se ei ennenkään ole ollut mikään ongelma käytön määrän suhteen. Liikuntaa, venyttelyä, ympäristön rauhoittamista. En sitten tiedä, mikä näistä tähän mystiseen oireyhtymään vaikuttaa. Kaikenlaista saa lukea, ehkä yhdelle auttaa joku, toiselle joku muu. Pääasia, että nyt on paremmin.

Jalat päätti ehkä kostaa typerälle lääkkeelle, mene hittoon tästä kehosta!

Ihme ja kuume, RLS

Olen monta kertaa ihmetellyt, että miks ihmeessä kuumehöyryissä potiessa usein käy niin, että ei olekaan levottomia jalkoja. Mitä kuumeella voi olla tekemistä RLS:n kanssa? No toisaalta ihan mitä vaan, koska se ilmiö on vaan niin outo.
RLS on ilmiönä vaihteleva. Ikävä kyllä olen joutunut myös toteamaan, että urheilulla on ominaista pahentaa oireita. Eli jos ja kun ahkerasti yrittää pitää itseään liikkeessä ja yrittää liikunnan avulla vähentää jalkojen levottomuutta, se saattaa vaan pahentaa asiaa. Tämän olen golfarina usein saanut todeta. Jotenkin se levottomuus vaan ottaa vallan, sitä on jännittynyt, eikä koskaan pääse rentoutuneeseen oloon. Siinä ei auta saunat eikä mitkään.
Joskus ilmiö saa niin merkittävät mittasuhteet, että tuntuu etten saa hetkenkään rauhaa. Oireita on päivin öin, jaloissa ja jopa käsissä. Näitä kausia ei vaan meinaa kestää järjissään!

Sitten tapahtui jotain outoa. Tässä hiljattain paha kausi meneillään ja samaan katastrofiin vielä niskat jumissa ja kipeänä. Minulla sattui olemaan kotoma Ibuxin 800:sta ja päätin napata tabun niskan tuskan helpottamiseksi. Sehän kyllä auttoi siihen vaivaan, mutta suureksi ihmetyksekseni myös levottomat jalat lakkasivat vähän ajan kuluttua oireilemasta! Mitä tapahtui? Särkylääkkeen sisältämä ibuprofeeni auttaa RLS:ään? Tämähän kyllä selittää sen, että kuumeessa jalat rauhottuvat, koska olen ottanut särkylääkettä oireita lievittämään. Samalla on jalkojen touhuilu helpottanut myös. Ibuxinin vaikutus on ollut jopa sellainen, että oireet ovat vähentyneet parin päivän ajaksi.
Nyt olen valmis kokeilemaan tätä keinoa enemmänkin ja olen sen jo tehnytkin. Ibuxin on loppu, se oli reptilääke siinä vahvuudessa,  mutta vastaavia ibuprofeenia sisältäviä lääkkeitä saa apteekista. Kysessähän on tulehduslääke, joten siinä pieni vinkki alan tutkijoille.
Olen myös löytänyt netistä kirjoitukia maailmalta, joissa kerrotaan vastaavista kokemuksista. Eli ihan pelkkää plaseboa se ei ole.

Niille, jotka eivät tiedä, millaiset oireet levottomissa jaloissa on, en jaksa enkä viitsi kertoa. Tämä kirjoitus ei ole teitä varten. Olkaa siitä iloisia.
Ja tiedoksi niille, jotka jaksavat selostaa, että ottakaa levottomiin jalkoihin B-vitamiinia ja magnesiumia ja ulkoilkaa ja liikkukaa, se auttaa, minulla on sanoma: syökää päänne.