maanantai 24. toukokuuta 2010

Pelko pois!

Uskomatonta, mutta tämän ikäinen kaveri pelkää ihastumista! Koska se sattuu. Ihastun niin helposti juuri niihin vääriin naisiin. Siis siinä mielessä vääriin, että ne ovat aina vaikeita tapauksia. Varattuja tai muuten tavoittamattomissa. Tai sitten viime kädessä sössin itse asian esim. niin, että en itse osaa tehdä asialle mitään kunnollista.
Tilanne on nyt tavallaan päällä. En saa mitään aikaan ihastuksen kanssa. Pidän lähtökohtia jo niin huonoina kannaltani. Ehdottaminenkin tuntuu jo mahdottomalta.

Ihastuminen

Mikähän siinä on, että aina ihastun mahdottomiin tapauksiin? Tällä kertaa naiseen, joka varmaankaan ei ota mua tosissaan. En edes tiedä, onko hän vapaa vai varattu. Varmaankin varattu, koska niin se yleensä on, parhaat on viety. Vaikea yrittää tähdätä siihen oikeaan hetkeen, kun edellinen suhde on päättynyt, seuraava ei vielä alkanut. Tämä daami on aivan liian kiinnostava, hänellä on varmasti jonoksi asti ottajia. En tosin olisi mitenkään innoissani ollenkaan, ellei hän olisi osoittanut jonkinlaista kiinnostusta minua kohtaan. Mutta niitä nyt ei voi ottaa kovin tosissaan, kiinnostuneita ja kokeilijoita ja sitä rataa on aika paljon ympärillä. Komea jätkä kun olen ;)

keskiviikko 12. toukokuuta 2010

Come back Baby!

Jostain kummasta tuli pohjaton ikävä omaa tytärtäni. Tämä on kaukomailla monen kuukauden matkalla ja tulee toukokuun lopussa takaisin. Joku musiikki ja pieni väsymys sai ihan yllättäen pintaan syvän kaipauksen tunteen. Ei enää kuin kolmisen viikkoa ja sieltähän se tyttö tulee.

Helatorstai

Se on muuten helatorstai eikä helluntai nyt edessä huomenna. Eli jos joku on nyt hommannut itelleen heilan jo nyt ihan turhaan, niin sorry. Se pitää hommata vasta lauantaina 23.5. Siihen saakka eletään ihanaa poikamieselämää. Tai no, ihanaa ja ihanaa. ...
Edessä neljän päivän vapaat. Otin perjantain lomaa. Ei paha, ehtii pelata paljon golfia. Muita isompia suunnitelmia ei ole.

lauantai 8. toukokuuta 2010

Heila helluntaiksi

Eikö se ole niin, että jos ei heilaa helluntaina, ei sitten koko kesänä? Ei ehkä olis ihme siis olla koko kesä ilman daamia, elliä, lyyliä. Nyt on lauantai ja näin ollen viikon kuluttua pitäisi olla pokattuna joku kiva. Voi että, tulikohan paineita? Enpä taida ottaa.
Tänään on edessä kohtalainen siivousurakka. Päätin, että kun golfia ei pääse pelaamaan sään takia, käytetään sitten tämä aamupäivä siivoomiseen. Sitä siis tässä teen juuri ;)

keskiviikko 5. toukokuuta 2010

Turhaa ja typerää

Turhaa ja typerää, mutta me miehet uhotaan silti. Se on meille sisäänkirjoitettu ominaisuus. Tämä kävi taas selville, kun jouduin omituisen ryöpytyksen ja vihan kohteeksi. Ravintolan omistajaa otti päähän, kun luudasin hänen eteisessään turhan panttina ja hänpä päätti alkaa huutamaan minulle ns. nuppi punaisena tai sanoisinko sumusireenin lailla. Sillä lailla sitten tällä kertaa. Toivottavasti ukkoparalle tuli edes hyvä olo. Taitaa olla ravintola menossa kanttuvei, kun noin huonolla tuulella oli.
No ei kai asiaa paljon auta hänen busineksissaan, että on lakot ja kaikki päällä. Mutta ei varmaan paljon kuitenkaan asiaa auta, kun huutaa potentiaalisille asiakkaille.

No idiootteja on maailma pullollaan, ikävä vaan, että sattui kohdalle. Niitä sattuu, ääliöitä kohalle.

tiistai 4. toukokuuta 2010

Selkäkipu

Kun itseään oikeen joka suuntaan vääntää ja venyttää, voi jotain hyvääkin joskus tapahtua. Jostain keksin alkaa venyttelemään yksinkertaisella haara-asennolla ala-selkää, nivusia ja jalkoja. Vähä vähältä syvemmälle. Ei edes kauaa kerrallaan, noin viiden syvän hengityksen verran, kuten joogassa olen oppinut. Ja oho! Se auttaa alaselän kipuihin. Monta yötä olen nukkunut kuin tukki! Sellainen on minulle erittäin harvinaista. Ja jotenkin ihan kuin se olisi vaikuttanut myös levottomien jalkojen oireisiin vähentäen niitä. Mutta se vaatii vielä pidempää seurantaa ja pohdiskelua.
Olin tänään myös naprapaatilla. Selässä on pieni kipupiste, joka on ilmeisesti jumiutuneiden nikamien seurausta. Mutta tätäkin tulosta jään odottelemaan. En usko ennen kuin koen.