No niin, nyt on taas kärsitty vaihtelevalla frekvenssillä levottomista jaloista. Viime yö meni rauhallisesti, mutta tulinkin kotiin vasta yöllä noin kahden maissa. Jostain syystä pienen "yöjuoksun" jälkeen ei ole useinkaan oireita. Siis esim. baarissa käymisen jne.
Edellisinä öinä oireita on ollut vaihtelevasti. Muutama yö sitten oli aika kovat kohtauset ja heräsin aamulla omituiseen aikaan, noin kuuden maissa. Heräämisen syy oli siis levottomat jalat. Mietin jonkin aikaa, alkaisinko päivin siitä vai yrittäisinkö vielä nukkua. Otin sitten pari Sedonium-pilleriä. Niiden vaikutusta jouduin odottelemeen tavallista pitempään ja tuskaa riitti. En päättänyt nousta, koska olin valvonut jonkin verran ja kaipasin unta. Nyt on pääsiäisaika ja haluan lepoa.
Eräänä toisenakin yönä oli vähän samaan suuntaan ongelmia, heräämistä ja ärsyttävää väsymystä. Pari pilleriä teki kyllä tehtävänsä, mutta niiden vaikutuksen odottelu on raskasta ja ärsyttävää. Siinä sitä tuskailee jalkojensa kanssa.
Ensi viikolla tilaan akupunktio-käynnin. Saa kiinalainen mukava tohtori pistellä piikkejänsä parhaansa mukaan. Käynti maksaa 50 euroa ja on hintansa väärtti. Suosittelen.
Raportoin kyllä, miten käynti on vaikuttanut.
111222
10 kuukautta sitten

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti