Sain kiinnostavan ehdotuksen alkaa kilpatanssijaksi! Eräs tuttu nainen otti yhteyttä ja kertoi, että hänen parinsa lopetti ja nyt on uusi haussa. Jännää sinänsä, että tämä daami on todella hyvä siinä lajissa ja tanssinut pari vuotta mutta joutuu nyt aloittamaan tavallaan alusta, jos ottaa parikseen tällaisen tuoreen tapauksen, joka aloittaisi alusta.
En ole aivan vakuuttunut, alkaisinko tähän hommaan. Se on nimittäin tosiaankin nimensä mukaan kilpailulaji ja tietenkin vaatii aika paljon treenaamista. Ajankäyttö ei minua huolestuta tässä asiassa, koska nytkin käytän aikaa todella paljon salsaan. Kuitenkin näissä kahdessa asiassa on vihna ero. Salsaa tanssin itsenäisesti, menen milloin minulle sopii ja tanssin kenen kanssa milloinkin. Kilpatanssissa sitoutuisin pariin ja se on ihan toinen juttu. Olenkin kääntymässä siihen suuntaan, että en tuota lajia ala harrastamaan sittenkään. On kaikkea muutakin niin paljon. Bändi, golf, ym. rällästäminen. Jos aloittaisin kilpatanssin, joutuisin jättämään salsan pois lähes kokonaan. Kaikkea ei ehdi ja se kuulemma hajoittaisikin liikaa, molemmat vaativat oman keskittymisensä.
Tällä luonteella on vaan vaikea kieltäytyä tarjotuista mahdollisuuksista. Mietityttää lisäksi se, että kauanko salsa jaksaa antaa minulle sen, mitä se on tähän asti antanut? Tuleeko jossain kohtaa ajatus, että voisihan sitä tanssia vähän vakavamminkin. Mutta jos sellainen ajatus tulee, on mahdollisuus aloittaa tanssi koska vaan. Miehenä on se etulyöntiasema, että paria vailla olevia naisia on jonossa koko ajan sata ja miehiä ei lähes ollenkaan. Joten jos sellainen hetki tulee, niin siitä vaan.
111222
10 kuukautta sitten

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti