Opiskelu työn ohessa

Lukasin tossa itteni eMBA:ksi. Ei mennyt kuin parikymmentä vuotta! Aloitin joskus, kun lapsia syntyi perheeseen ja kaikki oli muutenkin aikamoista tsemppaamista. Jaksoin sitä paahtaa aikani ja sitten tulikin jo kaikenlaista haittaa matkan varrella ja opiskelu jäi, ei vaan jaksanut. Tuli avioeeroa, tuli 90-luvun lamaa, raskasta yrittäjyyttä, burn outia ja ties mitä. Motivaatio ja jaksaminen oli tipo tiessään. Teknillisen Korkeakoulun MBA-koulusta otettiin vuosittan ystävällisesti yhteyttä ja yritettiin motivoida opiskeluun. Joskus vähän motivoiduinkin mutta aina aloitukset jäi yritykseksi.

Keskenjäänyt opiskelu harmitti ja piinasi aina ja lähes koko ajan. Huono omatunto, teki lähes mitä vaan. Siitä taisi tulla pysyvä olotila. Sääntö, oikeen kunnon lutherilaisesti epäkiitollinen ja vähän syntinen olo.

Viime vuoden alussa otettiin taas yhteyttä ja kerrottiin, että kun tulee tämä uusi Aalto yliopisto, niin vanhat pierut joutuu pois seuraavassa vuodenvaihteessa. Niinpä niin. Sain siis vuoden aikaa selvittää koko homma loppuun. Motivaatio kasvoi hurjasti. Olinhan taas pitkän freelance-ajanjakson jälkeen taas työelämässä nipottamassa ja siellä jos missä sellainen koulutus tekee terää. No aloin sitten paahtaa ja sainkin aikaiseksi tekemättä jääneitä harjoitustöitä. Mutta voi tauti, millainen urakka! Työn ohella kaikki sellainen tuntuu niin raskaalta. Kaikki vapaa-aika pitää ohjata siihen ja vain siihen. No tietenkin on pakko ottaa myös vapaata välillä ja lintsata kunnolla.

Jos joku nyt aikoo aloittaa opiskelun, voin antaa pari vinkkiä: 1. Älä aloita. 2. Jos kuitenkin aloitat, .. onnea.
Mitä hyötyä tästä opiskelusta minulle on ollut:

• Ymmärrys ja tieto on lisääntynyt, mikä on noin yleisellä tasolla ihan jees.
• CV näyttää komeemmalta.
• Voin hakea sellaisia duuneja, joissa vaaditaan jotain opintoja.
• Itsetunto parani, mikä ei tee pahaa sekään.
• Vapaa-aika tuntuu mahtavalta.

Ehkä jotain muutakin keksin, nyt ei tule mieleen. Kertokaa, jos keksitte.

Ilmasto hörhöilee

Kuka jaksaa tätä ilmastohörhöilyä enää tosissaan ottaa? Ihan sekaisin menee pieni ihminen. Yhdet tutkijat sitä, toiset tätä.
Onko niin, että sellaiset kuin minä, jotka eivät usko ihmisen juurikaan vaikuttavan ilmaston lämpenemiseen, ovat vaan pelkureita ja vastuuntunnottomia, kun eivät halua ottaa osaa ilmastotalkoisiin? Vai onko se niin, että me emme halua mennä massan  mukana ja ottaa osaa epäuskottavaan hössötykseen?
Vaarivainaani sanoi jo kauan kauan sitten, että auringon säteily vaihtelee ja aiheuttaa kaikenlaista ilmastomuutosta. On ollut kylmiä ja lämpimiä kausia pitkin historiaa. Jokunen viikko sitten Hesarissa oli artikkeli, jossa kerrottiin Pinqualuitin kairasarjasta, jossa esitettiin ilmaston muutosten sarja. Tämä minusta kertoo asiasta aika paljon, ihmettelen vaan, mihin keskustelu tästä on jäänyt?

Vaikeaa on kyllä saada selkeää kokonaiskuvaa asiasta. Asiantuntijat ovat eri mieltä. Kehen tässä uskoa enää? Tullaan jo siihen kysymykseen, kuka on se, joka valitsee asiantuntijat?
Hyvä, että tällainen keskuselu on vireillä. Ylipäänsä on kiinnostavaa huomata, että ihmiskunta joutuu miettimään, kuka on uskottava, kuka ei. Ja millä perusteella ja vaikuttimilla asioita julkistetaan totuutena. Jossain on vaikutteena raha, jossain vaikkapa aate tai uskonto. Varmaan jotain henkilökohtaisen edun tavoittelu ohjaa ns. asiantuntijaa.
Raha on aika voimakas vaikuttaja. Jos annetaan varoja ilmastomuutoksen tutkimiseen isot määrät vuodesta toiseen, on selvä, että siihen teemaan syntyy paljon tuloksia. Niitä kun sitten julkistetaan oikeen urakalla, saadaan asia näyttämään siltä, mitä se nyt on.

Energiakeskustelu on samanlainen ja samaan koriinhan se menee ilmastokeskustelun kanssa. Nämä tuulivoiman ja vaihtoehtoisten energian toitottajat ärsyttää. Olikohan se Vihreät, jotka julistaa niiden puolesta sillä perustelulla, että ne synnyttävät lisää työpaikkoja. No nythän on niin, että energiaa yritetään yleensä tuottaa mahdollisimman pienellä työmäärällä, että se olisi järkevää. Periaatteessa yhteiskunnan työ pitäisi suunnata johonkin tuottavaan eikä perusteiden ylläpitoon. Tätä voisin verrata pieneen alkuasukaskylään. Ei mitään järkeä, että heimopäällikkö mietii porukalle tekemistä ja keksii, että mahdollisimman paljon työtä talojen lämmittämiseen. Kuka silloin metsästää ja kalastaa?

Kolesteroliarvot

"Jaha. Tätäkö tää on, keski-ikäisyys?" mietin, kun lääkäri sanoi, että kolesteroliarvoista pitäis puhua. Ne eivät ole korkeat, mutta koholla. Että olis hyvä ottaa huomioon. Piti sitten mennä käymään uudestaan ja keskustella. En mennyt. Ajattelin, että jos siellä on viisari vähän värähtänyt johonkin suuntaan, niin eipä se nyt ihme ole, eihän se stabiili arvo voi olla. Mutta tietenkin se pisti miettimään.
Tuntuu vähän siltä, että mun elintavoilla ei voi olla mitään kovin suurta vaikutusta arvojen kohoamiseen. Syön mielestäni aika terveellisesti ja elintavat on muutenkin kohtuulliset. Ei tästä enää voi kovin paljoa muuttaa. Sitten menisi jo kidutukseksi.
Olisi mielenkiintoista alkaa pitää kirjaa syömisestään ja katsoa sitä rehellisesti. Jokainen pala ja kulaus ylös pieneen vihkoon. En vaan tiedä, jaksaisinko raapia sitä kasaan koko ajan. Voin yrittää.
Kuulin sellaisen jutun, että joku henkilökohtainen valmentaja olisi käskenyt laihduttajaa kirjaamaan ylös kaiken mitä syö. Tämä oli sen verran kova juttu, että kun viikon kirjasi ylös, sen jälkeen ymmärsi, mistä on kysymys.

Onkohan se niin, että suomalainen mies ei paljoa terveysasioista välitä eikä mene ajossa lääkäriin? Ei se varmaan ole vain suomalainen ilmiö vaan jotakuinkin normaali. Saattaa olla, että joku kansa on tässä suhteessa toiseen suuntaan kovinkin erilainen. Ehkä joku elitistinen maa, Ruotsi tai Sveitsi. Sen tiedän, ettei Saksa. Siellä vedetään lihaa, rasvaa ja kaljaa aika tukevasti. Niinpä vanhat työkaverit Saksassa on kokeneet kuka mitäkin sydäreitä.

Mitä voisin muuttaa omissa elintavoissani? En syö lihaa. Kanaa ja kalaa syön. En käytä maitotuotteita lukuunottamatta juustoa. En syö lähes ollenkaan pullaa ja sen sellaisia. Leipää syön. Sokeria ja suolaa menee sapuskan yhteydessä ja jälkiruokatyyppisesti. Suklaa maistuu kohtuullisesti. Alkoholin kulutus on kohtuullista ainakin omasta mielestäni. Siinä kohtaa voisin jättää päivittäisen keppanan pois. Sitä menee tölkki tai jopa pari illan ratoksi. Viikonloppuna viinit pitää litkiä, että pääsee tunnelmaan.
En ole viime aikoina paljonkaan jaksanut käydä baareissa. Ne paikat tuntuu aina vaan enemmän ja enemmän vastenmielisiltä. Henkilökohtaiseen baarikulttuuriini vaikuttaa oleellisesti tanssiharrastus, tämä parisalsa. Kun käyn siellä niin ahkerasti, en jaksa millään enää viikonloppunakaan käydä baareissa. Käyn nimittäin lauantaina ja sunnuntainakin salsatunneilla.

Niin eli mitä tästä nyt sitten jättäisi pois tai muuttaisi? Se bisse ehkä? Se on kyllä toisen jutun aihe. Enemmän voisin syödä kasviksia, sen olen huomannut. Salaatteja syön kyllä, mutta pitäsi keitellä ja muhitella kaikenlaisia ja kaikenvärisiä vihanneksia. Se myönnettäköön.
Ja pahana tapana on myös mössöttää iltaisin. Se on niin mukavaa. Ruoka on hyvää, ylläri ylläri.

Summataanpas tämä.
Enemmän vihanneksia, vähemmän iltasyömistä, bisset pois arki-illoista. Ehkä sillä voisi mennä.
Lupaan pitää jonkin aikaa muistikirjaa. Mikä on jonkin aikaa, sitä en lupaa.
Tietinkin olisi viisasta mennä sitten uudelleen tsekkaamaan kolesteroliarvot, kun on pitänyt pari kuukautta uutta elämisenmallia yllä. En vaan mene. Ei siis saada aikaan tieteellistä näyttöä tästäkään.

Tanssitytöt

Salsaharrastus se vaan jaksaa hyvin. Käyn monella tunnilla viikossa edelleen ja tietysti opin koko ajan kovaa vauhtia. Nyt on takana pari kuukautta ahkeraa treeniä. Vielä en ole siinä tilanteessa, että uskaltaisin mennä klubeille tanssittamaa tyttösiä. Mutta lähellä se on. Tavoitteena on, että ytimeen tallentuu sopivasti liikkeitä ja sarjoja siten, että tiedän aina, mitä seuraavaksi on kiva tehdä. Sitähän tanssi on. Naisille se on paljon helpompaa. Kun osaavat perusajatuksen ja rytmin, niin hyvä viejä pystyy tekemään tanssista parisalsan näköistä.
Tytöt on kovin erilaisia. Tunneilla kun vaihdetaan paria koko ajan, pääsee jokaista tunnin tyttöä pyörittämään monta kertaa ja erot huomaa. Toisilla on hyvin jäykät kädet, jolloin vieminen on vaikeaa. Toiset osaa olla mukana ja seurata miehen käsien antamaa viestiä. Tietenkin miehet on varmasti naisten mielestä todella erilaisia. Ei me noilla kursseilla vielä osata. Itseä ottaa paljon päähän, kun ei osaa jossain pyöräytyksessä antaa niin selkeitä merkkejä, että tytöt aina tietäisi, mihin mennä seuraavaksi. No, siksi siellä ollaan, että opitaan.
Jotenkin se on kuitenkin jännä, että monien naisten on niin vaikea ymmärtää, mitä se salsa oikeen on. Mies vie päättäväisesti ja nainen seuraa mukana ylpeänä. Ehkä se tässä onkin. Miten totella ylpeytensä säilyttäen. Mutta kun sellaisen naisen kanssa tanssii, wau sitä fiilistä. Siinä on erilaisuuden tasapaino. Se on jing ja jang.
Olen yrittänyt pitää torstain ja perjantain vapaata salsasta, keho tarvitsee lepoa. Salsa on fyysisesti aika vaativaa niinkuin tanssi yleensäkin. Mutta tänään houkuttaa kuitenkin parisalsatunti. Pitäisiköhän mennä? Kamat mukaan töihin. Varmuuden vuoksi.

Kilpatanssijaksi?

Sain kiinnostavan ehdotuksen alkaa kilpatanssijaksi! Eräs tuttu nainen otti yhteyttä ja kertoi, että hänen parinsa lopetti ja nyt on uusi haussa. Jännää sinänsä, että tämä daami on todella hyvä siinä lajissa ja tanssinut pari vuotta mutta joutuu nyt aloittamaan tavallaan alusta, jos ottaa parikseen tällaisen tuoreen tapauksen, joka aloittaisi alusta.
En ole aivan vakuuttunut, alkaisinko tähän hommaan. Se on nimittäin tosiaankin nimensä mukaan kilpailulaji ja tietenkin vaatii aika paljon treenaamista. Ajankäyttö ei minua huolestuta tässä asiassa, koska nytkin käytän aikaa todella paljon salsaan. Kuitenkin näissä kahdessa asiassa on vihna ero. Salsaa tanssin itsenäisesti, menen milloin minulle sopii ja tanssin kenen kanssa milloinkin. Kilpatanssissa sitoutuisin pariin ja se on ihan toinen juttu. Olenkin kääntymässä siihen suuntaan, että en tuota lajia ala harrastamaan sittenkään. On kaikkea muutakin niin paljon. Bändi, golf, ym. rällästäminen. Jos aloittaisin kilpatanssin, joutuisin jättämään salsan pois lähes kokonaan. Kaikkea ei ehdi ja se kuulemma hajoittaisikin liikaa, molemmat vaativat oman keskittymisensä.

Tällä luonteella on vaan vaikea kieltäytyä tarjotuista mahdollisuuksista. Mietityttää lisäksi se, että kauanko salsa jaksaa antaa minulle sen, mitä se on tähän asti antanut? Tuleeko jossain kohtaa ajatus, että voisihan sitä tanssia vähän vakavamminkin. Mutta jos sellainen ajatus tulee, on mahdollisuus aloittaa tanssi koska vaan. Miehenä on se etulyöntiasema, että paria vailla olevia naisia on jonossa koko ajan sata ja miehiä ei lähes ollenkaan. Joten jos sellainen hetki tulee, niin siitä vaan.

Levottomat jalat

Minua on vaivannut nuoresta miehestä saakka levottomat jalat -oireyhtymä, RLS, Restless Legs Syndrome. Jos joku ihmettelee, mikä se on, niin siis sitä, että jalkoihin tulee pakottava tarve liikkutella niitä. Se ei ole kipua, ei kuumotusta, ei särkyä. Se on vaan pakottava ja hyvin epämiellyttävä levottomuus jaloissa. Joskus myös käsissä. Siihen ei ole olemassa varsinaista lääkettä tai hyväksi havaittua tai yleisesti tunnustettua apua. Syytäkään ei kai tiedetä ihan varmasti. Ilmeisesti jotain välittäjäaineisiin liittyvää aivotyöskeltelyssä.

Minä olen yrittänyt löytää siihen apua siitä sun tästä. Ongelma vaivaa aika usein, yleensä joka yö. Nyt olen saanut jonkinlaista apua akupunktiosta. Satuin lukemaan jostain nettifoorumista, että asiaa oli tutkittu koeryhmän kanssa. Muistaakseni noin 30 henkilöä otettiin ja heitä hoidettiin akupunktiolla. Se toi apua kaikille mutta osa joutui käymään jatkohoidoissa, kun oireet palasivat.
Minulle on käynyt juuri noin. Oireet jatkuivat muutaman vuoden lähes sietämättömällä tasolla. Joka ilta alkoi oireet ja nukkuminen oli sitä myöten mahdottomuus. Kokeilin matkan varrella vuosien saatossa ties mitä keinoja. Joogaa, venyttelyä, urheilua, avantoa, jopa jotain lääkkeitä. Avanto jotenkin auttoi asiaa, mutta ei kovin hyvin. Varsinkin kun illalla avantoon meneminen on aika ponnistus. Ja kesällä muutenkin mahdotonta.
Lääkäri määräsi minulle samaa lääkettä, mitä käytetään parkinsonin tautiin. Se taisi jotenkin auttaa, mutta on muuten aika hirveä mömmö. Sen huono puoli on se, että sen vaikutus huononee ja sitten täytyy lisätä annostusta. Lopuksi se on tapissaan ja sitten ei auta enää mikään. Kokeilin sitä kerran ja se tuotti niin huonoa oloa muuten, että se siitä.
Yllättävän avun löysin reseptivapaasta yrttilääkkeestä, joka on nykyään nimeltään Sedonium, ennen se oli nimeltäään Valeriaana, joka on siis joku kasvi. Se on jo kauan käytetty rohto rauhoittumiseen. Kun oireet tulevat, otan kaksi pilleriä ja n 20-30 minuutin kuluttua oireet lakkaavat. Näin siis useimmiten. Ihan aina se ei tehoa. Ota tästä nyt sitten selvää.

Viime syksynä menin akupunktiohoitoon kiinalaiselle aku-lääkärille. Kävin siellä viisi kertaa. Oireet olivat todella pahat silloin, joka ikinen yö oli tuskaa. Kolmen käyntikerran jälkeen tilanne oli jotakuinkin sama edelleen, mutta sinnikkäästi vaan kävin. Neljännen kerran jälkeen huomasin jotain pientä eroa, jopa joku oireeton yö oli välissä. Viidennen kerran jälkeen lääkäri sanoi, että noniin, nyt sen pitäisi olla kunnossa. Ihmettelin hiljaa itsekseni, mistä hän sen voisi tietää, mutta oikeassa oli. Oireet vaan hävisivät ja nukuin onnellisia öitä sen jälkeen. No oletinkin, että minun tapauksessani oireet palaisivat, koska olin ollut niin sitkeä tapaus. Ja kas tuossa n. kuukausi sitten jotain alkoi taas tapahtua, oireet palasivat. Kävin sitten uudestaan akupunktiossa ja pientä muutosta parempaan oli. Nyt tilanne on se, että joinakin öinä on oireita. Tarkkailen nyt tilannetta ja menen taas hoitoon, jos on tarvetta. Viime yö ja edellinen taisi mennä oireitta.

Suosittelen siis akupunktiota, se maksaa 50 € /kerta siellä, missä minä käyn. On sen väärtti sijoitus hyvään elämään.

DAGEN EFTER

Perskutarallaa, olin eilen kaverin kanssa jauhamassa jargonia baarissä töiden jälkeen ja parit viinilasit siinä kumottiin. Se ovvaannii, että tällä iällä seuraava päivä on... hitaanlainen. Ainakin aamusta. Asiaa pahentaa tää tanssiharrastus eli liikunta. Aina kun on liikuntakausi aktiivinen, viinikestävyys huononee. Mikä on hyvä asia, kun sen ottaa huomioon, vähentää viinin litkimistä eikä se koskaan ole huono suuntaus.
On tullut joskus mietittyä, olisiko minusta absolutistiksi, lopettaisin alkoholin käytön kokonaan? En usko. Ja miksi toisaalta pitäisikään, kun käyttö on kohtuullisella tasolla? Kokonaan lopettaminen tulisi tapahtua jotenkin itsestään selvyytenä. Että niin vaan kävisi ilman suurempaa ponnistelua.

Viinan juonti on mielenkiintoinen keskustelunaihe aina. Välillä väitetään, että viina on terveellistä sopivana päiväannoksena, sitten taas kuulee, että pienikin määrä on vahingollista. En tiedä, miten asiaan suhtautuisin. Toisaalta alkoholi on kai vieras ja aika vahva kemikaali ihmiselle, mutta sen aiheuttamaa hyvänolon tunnetta ei myöskään voi vähätellä, sekin kaiketi lisää ihmisen terveyttä.

Mikähän on oma käyttömäärä? Joskus päivittäistä, olutta tölkki tai jopa pari, joskus viiniä lasi, pari. Sitten taas kausia, että ei päivittäin pisaraakaan. Ehkä tärkeintä on, että asia ei minua vaivaa.
Kesällä, kun golf on aktiivisesti ohjelmassa, viinaa ei vaan pysty juomaan. Moni lajia harrastamaton ei tajua, miten fyysisesti vaativa laji se oikeasti onkaan. Varmaan, koska se näyttää niin helpolta, kun sitä tekee ammattilaiset. Minä olen ainakin melko loppu 18-reikäisen kierroksen jälkeen. Palautuminen kestää pari päivää ja kunnon venyttely on paikallaan.

Ennen oli tapana istua kierroksen jälkeen klubilla ja ottaa yksi huurteinen. Ajatus on houkutteleva kuumana kesäpäivänä. Nyt olen siirtynyt raikkaaseen kivennäisveteen. voin kertoa, että se maistuu vielä paremmalta. Siitä ei väsy, onhan edessä vielä kotimatka autolla.

Yksi selkeä syy kännäämisen vähentämiseen on krapula. Ensinnäkin se on niin vastenmielinen olotila, että sen pelossa jätän kunnon kännit ottamatta. Toiseksi tieto siitä, että sen jälkeen on parikin päivää ihan harakoilla, pistää miettimään. On niin paljon tekemistä, että on sääli olla huonossa hapessa ja jättää esim. golf tai tanssi tai muu mukava asia.
Eipä siinä, ettei tule nipottajan mielikuvaa minusta, kyllä sitten kaverin kanssa mökillä toisinaan menee tervetuliais gin_and_tonic, viinit savukalan kanssa, bisset saunassa ja vielä konjakit illan piristykseksi. Ja aamulla ihmetellään, oliko se viisasta sittenkään?
Ja taatusti, jos viikonloppuna mennään porukalla tanssimaan Kalleen pöydillä, ei se ihan viatonta ole sekään. Krapulakin on hauskempi viettää kavereiden kanssa seuraavana päivänä kahvilassa. Tämä kaikki on vaan kummasti vähentynyt.
Keski-ikäinen ei vaan jaksa. Siinä se näkyy. Tunnustan.

LÄÄKIKSEN SPEKSI

Kävin sitten katsomassa Lääkiksen Speksin. Jos et tiedä, mikä se on, älä ole moksiskaan, ei kuulu joka kansalaisen yleissivistykseen.
Speksi on opiskelijoiden tekemä teatteriproduktio. Erikoista siinä on, että yleisö voi ottaa osaa esitykseen huutamalla väliin "omstart", jolloin näyttelijä tekee uudelleen juuri tekemänsä asian mutta vähän erilailla. Tarkoituksena kaiketi on vähän liioitella edellistä asiaa tai lisätä siihen jotain. Hauskaa useimmiten. Riippuu tietenkin tilanteesta, näyttelijästä ja yleisöstä.

Mitäpä tästä speksistä voi sanoa? No, se on tietenkin opiskelijoiden esittämä, eikä ammattinäyttelijöiden. Siitä seuraa pari asiaa. Ensinnäkin tietty amatöörimäisyys, mikä paistaa läpi, mutta myös tietty innostuneisuus, mikä tuo asiaan raikkautta, intoa, uuden kohtaamisen herkkyyttä, ennakkoluulottomuutta.

Esitys oli selkeästi aivan liian pitkä. Se on amatöörin ongelma. Niinhän sitä sanotaan, että ammattilaista ei saa helposti lavalle ja amatööriä ei sieltä pois. 25 % lyhentäminen olisi kohdallaan. Muutamia kohtauksia ja juonenkehittelyä voisi jättää pois. Jotain oli jopa, mitä en ymmärtänyt lähes ollenkaan, että miten se liittyi koko asiaan. Repliikkejä lyhyemmiksi.
Näyttelijätyö vaihteli paljonkin. Oli positiivisia yllätyksiä, hyvää hallintaa, kiireettömyyttä, tilanteen haltuun ottoa, läsnäoloa, sasnoman suuntaamista. Hyvä. Sitten oli toisesta laidasta sähläämistä, huonoa replikointia, ylinäyttelemistä.
Näyttelijätyöstä kuitenkin hyvä arvosana suhteutettuna siihen, että kyse oli opiskelijoista.
Laulut, tanssit ja orkesteri oli hyvää tasoa. Vaikkakin totesin, että viime vuotisessa speksissä oli tanssiosuus vahvempi. Siltä tämänvuotinen ihastutti.

Tämän tapainen esitys on aina jossain määrin sisäpiirin juttu. Siitä nauttii eniten omaiset, kaverit ja muut opiskelijat, jotka ehkä toteuttavat omaa speksiään tai vastaavaa omissa kouluissaan. Siksi ehkä en kokenut tätä niin suurena asiana kohdallani. Iso plussa minulta lähtee kuitenkin Lääkiksen Speksille kokonaisuudesta, aikaansaannoksesta, tuotannosta. Opiskelijat suunnittelevat ja toteuttavat esityksen ja kiertueen todella rautaisesti. Projekti pidetään hanskassa ja tuutataan ulos ja kaikki sujuu orkesterin viimeistä nuottia myöten kuin rasvattu. Ja kaikki tämä tiukan ja vaativan opiskelun ohessa.

En ole kuitenkaan varma, että ensi vuonna olen niin innoissani uutta Speksiä näkemään. Tai katsotaan, miten markkinointi onnistuu sitten. Tällä kertaa onnistui hyvin. Olinhan minä siellä ja sali muutenkin loppuun myyty.