On siis helmikuu. Jostain omituisesta syystä pidän nykyään talvesta ja lumesta. Kylmästäkin jossain määrin. Onko se vaan sitä, että olen oppinut elämään tätä hetkeä vai vaikuttaako asiaan monta vuotta harrastamani avantouinti?
Kerron, kun tiedän. Ja jos en tiedä, kerron silti.
No enpä valita, tulin kisassa kolmanneksi ;) Tämä siis pienenä sarkasmina egoismista noin yleensä. Mutta totuus on se, että olen sellainen tyyppi, joka haluaa pärjätä erityisesti vauhtilajeissa. Se on jotenkin niin miestä, että autoilussa pitää olla hyvä. On se naistakin, mutta eiköhän se autoilu ja sen semmoiset lajit jostain syystä ole enemmän miehistä tekemistä. Ei siinä, ettei naiset nauttisi autolla huristelemisesta yhtä lailla, mutta kilpaileminen ja kaarteessa kovaa ajaminen on enemmän miesten juttu. Ja tervetuloa vaan tasa-arvokääkät kommentoimaan. Huomautan vaan, että tasa-arvoa ei ole se, että väittää miestä ja naista samanlaisiksi. Sille, joka niin väittää, tahdon kohdistaa kysymyksen: ette kai te naiset vaan halua olla sellaisia, kuin me miehet? Me miehet ei ainakaan haluta olla sellaisia, kuin te naiset. No ei me aina haluta olla sellasiakaan, kuin me miehet itse ollaan.
Blogiin kirjoittamisen tarkoituksena on minulla vähän niin kuin avautuminen. Tavoitteena on kirjoittaa itselleni. Jotenkin niin, että kirjoitan kuin päiväkirjaa, vaikka en koskaan ennen olekaan pitänyt päiväkirjaa. Sillä omituisella asenteella, että juu, kirjoitan itseäni varten, mutta tiedän, että se on julkista, joku voi lukea tätä. Ja toivottavasti lukeekin. Mutta eikö tämä asetelma ole jotenkin perverssi?
Nyt jos miettii tätä henkilökohtaista julkaisemista, missä kaikkialla julkaisen ajatuksiani tai olen olemassa in public, niin aika monessa foorumissa. Ehkä vähiten kuitenkin juuri Foorumissa.
On facebook, on linkedin, on jonkinlaista webbisivustoa, on tämä blogi. Vastailen joskus, vaikka harvakseen, joihinkin kirjoituksiin netissä. Hurjaksi on mennyt. Ja kun netti joskus -90 -luvun alussa alkoi nostaa päätään, oltiin taas varmoja, että ihmiset jotakuinkin unohtavat kirjoittamisen, koska kukaan ei enää kirjoita kirjeitä toisilleen. Päiviteltiin sähköpostia, että se tappaa ihmisten välisen normaalin kommunikoinnin. Esimerkkinä kerrottiin tapausta, jossa naapurihuoneen työtoveri toivotti toiselle huomenta sähköpostin välityksellä. Parhaassa tai oikeastaan pahimmassa tapauksessahan kyseiset naapurukset eivät normaalioloissa ennen emailin olemassa oloa moikanneet toisiaan mitenkään. Että hyvä, jos edes sähköpostilla nykyaikana.
Tapahtuu kyllä meilläkin toimistossa, että vaikka kolmen metrin päässä toisistamme istutaan pomon kanssa, saan sähköpostilla kyselyitä, että mikäs sen ja tän puhelinnumero on. No se on meidän toimitusjohtaja ja ne on tunnetusti outoja eliöitä. Tiedän, koska olen itsekin ollut pariin otteeseen kyseisessä tehtävässä.
Nyt en ole. Enkä mene!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti